Kuka viittomakielinen olet?
Suomen viittomakielisten yhteisö sai alkunsa vuonna 1846, kun nuori porvoolainen kuuro Carl Oscar Malm perusti maamme ensimmäisen kuurojen koulun. Koulussa kuurot oppivat viittomakielen, josta tuli pohja kuurojen kulttuurille. Yhteisössämme on sittemmin syntynyt ja kasvanut monia suuria persoonia, jotka ovat puolustaneet viittomakieltä ja kuurojen oikeutta olla olemassa.
Kuka heistä olisit? Tämä testi kertoo sen!
*** Viittomakielen päivää vietetään 12. helmikuuta. Syyskuun viimeisellä viikolla juhlitaan maailmanlaajuisesti kansainvälistä kuurojen viikkoa. ***
Malm oli avarasydäminen suurmies ja visionääri, joka eli sata vuotta aikaansa edellä. Taaperoikäisenä kuuroutunut Malm lähetettiin Tukholmaan saamaan opetusta viittomakielellä. Sieltä palattuaan hän perusti Suomen ensimmäisen kuurojen koulun Porvooseen 1846. Malmin koulussa saivat alkunsa kotimaiset viittomakielemme, jotka elävät tänäkin päivänä viittomakielisen yhteisön lämpimissä käsissä. Siksi häntä kutsutaankin suomalaisen viittomakielen isäksi.
Carl Oscar Malm osasi kuutta eri kieltä. Hän oli idearikas ja innovatiivinen, aina valmis auttamaan heikompia. Malm halusi nostaa Suomen kuurot tietämättömyydestä kohti yhdenvertaisuutta, mutta myös sukupuolten tasa-arvo ja naisten koulutus olivat hänelle tärkeitä teemoja. 1860-luvulla hän perusti veljensä kanssa Turun kansankirjaston.
Malm oli Leonardo da Vincin kaltainen yleisnero, joka huvitteli kehittämällä erilaisia keksintöjä. Yksi hänen rakkaita harrastuksiaan oli valokuvaus.
Nurmolaisen kirkkoherran kuuro poika, kuvanveistäjä Albert Tallroth toi maailman näkyväksi taiteensa kautta. Hän näki mahdollisuuksia siellä, missä muut näkivät vain kiviseinän.
Tallroth oli ensimmäinen, joka osasi yhdistää kaksi epätodennäköistä asiaa: musiikin ja kuurouden. Hän kehitti "kuuromykkäin laulun" eli viittomakuoron, jossa kuurot viittovat kuorolaulua henkeäsalpaavan kauniisti.
Tallroth oli osallisena neljän kuurojenyhdistyksen perustamiseen ennen vuotta 1899. Niistä Vaasan, Helsingin ja Tampereen yhdistykset toimivat vielä tänäkin päivänä.
Albert Tallroth oli ensimmäinen, joka suunnitteli Kuurojen Liiton perustamista. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nähdä unelmansa toteutumista, sillä hän kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1899, vain 27-vuotiaana. Suomen Kuuromykkäin Liiton perustamisesta päätettiin vuonna 1900 ja liitto aloitti toimintansa vuonna 1905.
Viittomakielisten ja vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien esitaistelija Liisa Kauppinen on lempeän määrätietoinen ja peräänantamaton viittomakielisen yhteisön Grande Dame.
Kauppinen aloitti uransa Kuurojen Liiton tiedotussihteerinä 1970-luvulla. Hänestä tuli pian liiton toiminnanjohtaja, ja siinä toimessa hän viihtyi aina vuoteen 2006 saakka. Kauppisen toimikaudella kuurojen asema Suomessa mullistui: muun muassa tulkkipalvelu käynnistyi ja viittomakieli huomioitiin Suomen perustuslaissa.
Vuonna 1983 Kauppinen valittiin Kuurojen Maailmanliiton hallitukseen. Hänestä tuli Maailmanliiton ensimmäinen naispuolinen presidentti vuonna 1987. Siinä toimessaan hän vaikutti miljoonien kuurojen elämään kaikkialla maailmassa. Liisa Kauppisella oli suuri rooli siinä, että YK:n vammaisten ihmisoikeussopimukseen sisällytettiin kuurojen oikeus viittomakieleen.
Pohjalaisesta lapsuudenkodistaan saamansa kasvatuksen voimalla Kauppinen uskoo, että jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää. Konfliktien ratkaisun avaimet löytyvät siitä, että ihmiset oppivat ymmärtämään ja suvaitsemaan toisiaan.
Suomen ensimmäisen kuuron avioparin David Fredrik Hirnin ja Maria Lovisa Hirnin kuuleva poika Julius työskenteli ruotsinkielisen Nya Pressenin toimittajana ensimmäisen sortokauden aikaan. Hirn oli teräväkynäinen journalisti, jonka lähipiiriin kuuluivat sortovaltaa vastustavat aktivistit.
Julius Hirn oli sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja että kuurojen oikeuksien puolustaja aikana, jolloin maamme oli Venäjän peukalon alla. Hän toimi kuurojen tulkkina 1900-luvun alussa ja johti Helsingin kuurojen yhdistystä sen perustamisesta saakka. Hän oli silta kuurojen ja kuulevien välillä.
Hirn näki viittomakielessä paljon mahdollisuuksia. Hän ajoi voimakkaasti yhteispohjoismaisen viittomakielen kehittämistä, mutta hanke ei koskaan ottanut kunnolla tuulta alleen.
Julius Hirn arvosti elämän pieniä ja suuria nautintoja. Kuurojen keskuudessa hänen muhkea olemuksensa herätti ihailua ja hämmästystä. Julius Hirnin sisar Julia von Bonsdorff (os. Hirn) oli kirjailija Jörn Donnerin isoäiti.
Kuurojen kulttuurin ja teatteritaiteen ehdoton ikoni Kaisu Korhonen työskenteli laboranttina Valion laboratoriossa, mutta todellisuudessa hän oli kuurojen kulttuurin soihtu, joka paloi kirkkaana ja näkyi kauas. Korhonen oli napakka ja tarvittaessa kipakkakin persoona, joka piti kuurojen puolta kaikessa.
Korhonen rakasti teatteria ja taidetta. Hänen ohjaustyönsä menestyivät kuurojen kulttuuripäivillä. Pastori Jussilainen -näytelmä oli yksi Korhosen parhaimpia ohjaustöitä. Vielä ennen kuolemaansa hän haaveili viittomakielisestä My Fair Lady -näytelmästä, jossa huonosti viittova päähenkilö oppisi viittomaan kaunista viittomakieltä.
Kaisu Korhonen oli Kuurojen Liiton ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja vuosina 1992–1996. Hän istui liiton hallituksessa 26 vuotta putkeen. Korhosella oli osuutensa myös viittomakielentulkkipalvelun käynnistymisessä.
Sinnikäs ja yhteiskunnallisesti valveutunut Aura Ahlbäck syntyi karjalaisen virkamiesperheen tyttäreksi vuonna 1909. Ahlbäck kuuroutui lapsena sairauden takia. Hän oli sivistynyt, älykäs ja sanavalmis yhdistysaktiivi, joka kirjoitti ahkerasti Kuurojen lehteen.
Isänmaallisuus oli Aura Ahlbäckilla veressä: sota-aikana hän toimi varuslottana Helsingissä. Korhonen oli myös monipuolisesti lahjakas urheilija aikana, jolloin naisten urheilua ei vielä arvostettu. Hän voitti kuurojen naisten PM-hopeaa pituushypyssä ja pronssia 80 metrin juoksussa Kööpenhaminassa vuonna 1934. Urheilu-uransa jälkeen Ahlbäck toimi vuosia Suomen Kuurojen Urheiluliiton hallituksessa, puolustaen naisten oikeutta urheiluun.
Aura Ahlbäck oli yksi kuurojen valtakunnallisten kulttuuripäivien perustajajäsenistä. Ensimmäiset kulttuuripäivät järjestettiin Helsingissä vuonna 1956. Kulttuuripäivien symboliksi valittiin soihtu: se muistuttaa valistuksen merkityksestä. Ilman itsensä kehittämistä kuurot jäisivät pimeyteen. Samasta syystä kulttuuripäivien tunnusrunoksi päätettiin Lauri Pohjanpään Soihdunkantajat.
